maanantai 12. tammikuuta 2015

OUR HOUSE IN LA

Ihan ensimmäisenä mun on pakko myöntää, että otin tuolla reissulla hävettävän vähän kuvia kameralla, ja senkin edestä sitten puhelimella. Jotenkin vaan sen enempää miettimättä jätin kameran aina kotiin ja kuvailin sitten kännykällä, jonka mukana kanniskelu oli huomattavasti vaivattomampaa. Kameralla otettuja kuvia on vain muutamilta päiviltä, kun taas puhelinkuvia melkein kaikilta hetkiltä ja siitä syystä siis nämä postaukset saattaa olla hieman epäloogisessa järjestyksessä. Olkaa siis armollisia jos sekavuutta ilmenee haha. Eiköhän tää tästä selkiydy!

Anyways, ajattelin nyt aloittaa reissupostaukset esittelemällä meidän Los Angelesin talon, joka oli muuten aivan tajuttoman hieno! Majoitukset tän talon jälkeen muissa kaupungeissa ei olleet niin kummoisia, joten tästä onkin kuvia sitten niidenkin edestä. 

PC240024 PC240015 PC240017

Meidän talo sijaitsi West Hills-nimisellä alueella Losin pohjoispuolella ja tuo alue oli tosi rauhallista ja viihtyisää. Viiden minuutin ajomatkan päästä löytyivät niin ruokakaupat, hampparipaikat kuin bensa-asematkin, mutta silti talolla ei liikenteen melu tai muukaan häirinnyt. Naapuritkaan eivät tainneet olla edes kotona meidän vierailun aikana joten saatiin riehua pihalla ja altaissa ihan rauhassa.

PC240011

Huonejako sujui melko ongelmitta ja lopulta me majoituttiin Ilarin kanssa yllä näkyvään huoneeseen, jossa oli iiihanan suuri muhkea sänky ja oma kylpyhuone. Tykkäsin huoneestamme kovasti ja oma vessa suihkuineen oli luksusta, olihan meitä kuitenkin matkassa 15 henkeä.

PC240018 PC240028 PC250036 PC250040

Talon takapiha oli valtava ruohikkoineen, grillipisteineen, uima-altaineen ja ruokapöytineen. Ylläolevissa kuvissa näkyy tuo pitkä pöytä, jonka äärellä me vietettiinkin jouluateriaa ja yhden porukan jäsenen syntymäpäiviä. Oli kivaa kun kaikki mahtuivat saman pöydän ääreen ja olihan tossa aika upeaa syödä grilliruokaa ja katsella näkymiä.

En myöskään valita noista uima-altaista. Oli aika mahtavaa kun halutessaan pääsi pulahtamaan altaaseen tai rentoutumaan porealtaan lämpimiin poreisiin. Otettiinkin noista ensimmäisinä päivinä kaikki ilo irti ja lilluttiin vedessä myöhään iltaan, ja hyvä niin, sillä loppuviikosta altaiden lämmityslaitteet sitten menivät epäkuntoon. Se taisikin olla ainoa negatiivinen juttu tuolla asuessa.

PC280094 PC280095 PC280091 PC290101 PC250042

Uima-altaiden lisäksi mun ehdoton lempiasia Losin kämpässämme oli tuo näkymä takapihalta. Fiilistelin päivittäin sitä, miten näkymä oli aina erilainen kuin viimeksi. Oli sää sitten aurinkoinen, sumuinen tai pilvinen, joka kerta pystyi vain miettimään että vau. Plussana vielä iltaisin auringonlaskun aikaan ja jälkeen, kun taivas värjäytyi upean väriseksi, niinkuin alimmassa kuvassa!

Sellainen asunto. Me koettiin tuo kämpän vuokraaminen tosi hyväksi ja käytännölliseksi ratkaisuksi, ja oli mukavaa saada tehdä aamupalat ja ruuat itse. Tuli myös enemmän kotoisa olo kun ympärillä oli vain oma matkaporukka. Aion varmasti harkita vuokraamista myös seuraavalla kerralla kun lähden ulkomaille!

4 kommenttia:

  1. Emppustiina15.1.2015 9.18

    Ihan törkeen hieno!! Oliks siis nii lämmint et pysty uimaanki iha :) ja oon kans miettiny et olis kiva lähtee jonnekki etelää isol porukal ja vuokrata oma tommone iso talo:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla oli "talvi" joten useimpina päivinä tuuli tosi kylmästi, mut muuten kyllä tarkeni uimaan sillon kun altaan lämmitys pelitti :D Ja joo kyl toi vuokraaminen usein tulee halvemmaks jos on liikkeel isompi porukka!

      Poista
  2. Nää on ihania nää kaikki sun kuvat tuolta reissulta iitu! :-) sun instagramia selaillessa iski pikkanen matkakuume.. :D Minkä poppoon kanssa siis olit tuolla, sun perheenkö? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! :) Ja et oo eka joka syyttää mua matkakuumeen aiheuttamisesta hahaa! Oltiin Ilarin perheen ja sukulaisten kanssa matkassa :)

      Poista